Etenkin yksin matkustaminen vahvistaa itsetuntoa ja opettaa selviytymään vaikeistakin tilanteista.
Aluksi minulle riitti kotimaan matkailu ja siitä olen laajentanut reviiriäni eri maanosiin.
Viime talvena olin Thaimaassa, Singaporessa
ja ensimmäsitä kertaa elämässäni Malesiassa
Tällä kerralla Thaimaa, Bali ja Singapore
Tässä hiukan tunnelmia
![]() |
|
![]() |
|
![]() |
|
![]() |
|
Vuosi 2015 vaihtui apinan vuodeksi 2016 matkustellen
Kävin Australiassa, Singaporessa, Vietnamissa ja Kampotsassa.
On hauska tarkkailla ihmisten elämää ja saada uusia kokemuksia
Olen varma, että pian lähden taas uudelleen
Naurujooga 20-vuotta-kongressi Pariisissa keväällä 2015
|
|
|
|
Joulun alla 2014 lyhyt retki vanhassa kunnon Las Palmasissa
![]() |
|
Romanttinen iltavalaistus
|
Näyttelyrekvisiitaksi käy pääkallotkin
***
Maisemat ovat kauniita
Naurujooga paikallisten kanssa kuului ilman muuta ohjelmaan
|
|
![]() |
![]() |
|
|
Bangkok ja Thaimaan ihmeet 2013
![]() |
|
Todellakin kaksi junaa päällekkäin |
|
![]() |
|
![]() |
|
Paris, mon amour! Kuvia Ranskan matkalta
![]() |
|
![]() |
|
![]() |
|
![]() |
|
![]() |
|
Sukulaisia tapaamassa ja intiaanien jäljillä Oregonin
jylhissä maisemissa keväällä
![]() |
|
|
|
![]() |
|
![]() |
|
![]() |
|
Grand Canaria
Tarvitsemme vain hiukan aurinkoa, tuulta ja lempeyttä
kestääksemme kylmän talven kevääseen saakka.
|
|
|
|
![]() |
Republica Hrvatska eli Kroatia
Tässä muutamia kauniita kuvia kesämatkalta
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
![]() |
|
Ihmeellinen Intia
Osallistuin naurujooga-opettaja-kurssille Bangaloressa Intiassa tammikuussa 2011.
Naurujoogan kehittäjä tri Madan Kataria ohjasi ryhmää innostuneesti viikon ajan.
Osallistujia oli useista eri maanosista ja naurua riitti aamuseitsemästä iltaan saakka!
Kuvassa keskellä tri Madan Kataria ja hänen vaimonsa Madhuri.
Lomailimme Intiassa vielä jonkin aikaa kurssin jälkeen. Tässä muutamia tuokiokuvia matkalta.
Intiassa on joko ylellistä ja suurellista tai erittäin köyhää ja alkeellista.
Hetkessä voi kaikki muuttua toisenlaiseksi. Lehmät kuljeskelevat vapaana tiellä
ja läheiseltä kadulta voit astua sisään ylelliseen kahvilaan juomaan lattea.
Yllätyksiä kerrakseen!
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
.........................
Itämainen kulttuuri on kiehtonut minua pitkään. Japanista sain runsaasti inspiraatiota taiteen tekemiseen.
![]() |
||
rentouttavat furo-kylvyt ja terveellinen ruokavalio energisoivat ja tasapainottavat kiireisiä ihmisiä.
Suurkaupunkien urbaani elämäntyyli ja teknologian hyväksikäyttö ovat edistyksellisyydessään aivan omaa luokkaansa.
Pukeutuminen on värikästä ja moni-ilmeistä

Elvikset esiintyvät puistossa.
